teinivaltakunnassa kaikki (suht) hyvin

Moi! On venähtänyt ihan liian kauan aikaa, sori siitä! Jotenkin ei ole ollut aikaa, eikä aiheitakaan. Tai muuten vaan olen ollut saamaton..
Poikien kanssa on sujunut hyvin ja välillä vähän vähemmän hyvin, mutta yleisesti ollaan plussan puolella. Nuoremman herran kanssa koulunkäynti on sujunut huomattavasti aiempaa paremmin, vaikka kyllä poissaolojakin tulee. Mutta tosi paljon vähemmän on ollut poissaoloja ja mun fiilis on ollut tosi paljon helpottuneempi ja iloisempi.
Viime viikolla sosiaalityöntekijä aloitti pojan kanssa kotitalous rästien purkamisen. Tekevät kerran viikossa puuttuvia kotitalous tehtäviä. (on siis melkein koko viime vuoden lintsannut  kotitaloustunnit..) Joudutaan siis itse hankkimaan ainekset , mutta saadaan kotona maistella tuotoksia. Viime viikolla saatiin pullaa ja tällä viikolla on vuorossa siskonmakkarakeitto ja kaurasämpylät. Torstaina saadaan siis tulla valmiiseen pöytään.
Nyt on löytynyt hyvä systeemi, kun menen iltavuoroon, lähetän pojan kouluun ja muina päivinä sosiaalityöntekijä tulee herättämään ja lähettää kouluun. Sosiaalityöntekijä neuvoi minua olemaan stressaamatta pojan koulun käynnistä päivän aikana, vaan katsoa illalla miten päivä on mennyt. En kuitenkaan ihan kykene tähän, vaan jos on ollut takkuinen aamu tai muuten tuntuu siltä, kurkkaan vilmaan jo päivän aikana ja raportoin heti sosiaalityöntekijälle, toki yritän itse soitella pojalle jos ei olekaan lähtenyt kouluun. Pari kertaa sosiaalityöntekijä on käynyt herättämässä ja hätistämässä pojan kouluun minun herätys aamuina, kun olen huomannut, että vakuuttelusta huolimatta ei nouse vaan jatkaa unia ja minun on pakko mennä töihin. Ihan paska mutsi fiilis tulee kun ei saa yhtä 15 v poikaa kouluun ja joutuu pyytämään ulkopuolisen apua. Poika on kuitenkin nyt huomannut, että ollaan tosissaan tän asian kanssa ja ysi luokka käydään kunnialla läpi. Poika on itsekin saanut uutta virtaa ja intoa koulunkäyntiin, kun on ollut siellä säännöllisesti ja päässyt taas kärryille.
Muuten teini viihtyy kotona ja pelaa. Pelaa välillä niin paljon , että ollaan jouduttu puuttumaan siihen. Viikonloppuisinkin istuisi vain koko ajan huoneessaan pleikkarin ääressä. Välillä komennetaan ulos edes hetkeksi ja yritetään keksiä yhteisiä juttuja, varsinkin jos hänellä ei ole kavereita muuta kuin luureissa.
Hyvä siis, ettei pyöri kylillä juopottelemassa ja rötöstelemässä, mutta kyllä pelaamisen lisäksi voisi olla muutakin elämää. Kavereita on paljon, mutta tällä hetkellä kaikki pelaavat omissa kodeissaan samassa joukkueessa. Ei pysty ymmärtämään , kun itse en jaksa , enkä osaa pelata ollenkaan.
Isompi poika kun tulee armeijasta lomille, pelaavat yhdessä, tai katselevat leffoja, jos isoveli vaan viihtyy kotona. Isompi poika on siis armeijassa ja suurimmaksi osaksi viikonloput kotona. Yleensä tykkää juhlia perjantaina ainakin vähän, joskus kaverit tulevat meille ja se on minusta kivempi , koska jotenkin pojan armeijassa olo ja erossa oleminen tuntuu vieläkin haikealta. Ymmärrän toki , että muutenkin muutaminen kotoa lähestyy. En halua asiaa vielä ajatellakaan, haluaisin pitää lapset aina lähellä. Mutta kun järkevästi ajattelen, ei ehkä 40 v peräkammarin poikien kotona oleminen paljon naurata :) Välit on onneksi hyvät ja uskon niiden hyvinä pysyvän sittenkin kun muuttavat pois.
Arki siis soljuu yhden pojan kanssa ja viikonloppuisin poikia on useampiakin kun varsinkin isomman pojan kaverit viihtyy meillä. Näillä mennään ja tällä hetkellä olo on aika levollinen ja hyvä. Stressi on vähentynyt ja olo on iloisempi kuin alku syksystä.
Palaan taas pian, nyt pojan kanssa iltapalan tekoon.

miten lasten keskosuus on vaikuttanut elämäämme?

Moi! Seuraan instagramiss ja blogeissa monia mielenkiintoisia ihmisiä. Moniakaan en heistä tunne oikeasti, mutta kaikilla heistä on joku mielenkiintoinen juttu minkätakia heitä seuraan. Seuraan tosi paljon juoksublogeja, koska harrastan juoksua itsekin. Joitakin fitness blogeja , koska heiltäkin saa tosi kivoja ruoka ja venyttely yms vinkkejä. Seuraan myös joitakin instagram tilejä ja myös blogeja myös joissa on pienten lasten äitejä. Se ei sinänsä liippaa minun elämää tällähetkellä, mutta toki olen itsekin äiti ja on mielenkiintoista seurata ihmisiä jotka ovat nyt siinä tilanteessa.
Olen juuri alkanut seuraamaan  https://www.vauva.fi/blogit/shitty-new-black instagramissa ja sitä kautta myös alkanut lukemaan blogia. Tätä blogia ja instaa seuraamalla on mieleen muistunut taas omien poikien syntyminen ennenaikaisina, keskosina. Aloin miettimään, miten poikien keskosuus on vaikuttanut meidän elämään? Olen aiemmin kertonut jo jotain poikien syntymästä ja lapsuudesta, mutta kerron nyt uudelleen.
Isompi poika syntyi helmikuussa 1999. Olin joutunut sairaalaan kuukautta aiemmin pahan raskausyrkytyksen takia. Sairaalassa olo aika oli henkisesti raskasta, mutta meni ihan ok kun sairaalassa tutustuin samantyyppisissä tilanteissa oleviin. Mies ja perhe ja ystävät kävivät katsomassa ja päivät kuluivat. Pelkäsin vauvan puolesta lähes kokoajan. Jokainen päivä eteenpäin oli plussaa. Kun jouduin sairaalaan vauvan painoarvio oli 960g. Vauva kasvoi hitaasti, koska raskausmyrkytyksen takia napanuorassa oli blokkeja (jos oikein muistan) eikä ravinto kulkenut ihan tarvittavaa määrää.Vauva kuitenkin kasvoi, mikä oli pääasia. Sain kortisoni piikkejä , että vauvan keuhkot vahvistuisi. Viikot olivat jo hyvällä mallilla, vauvan koko oli vaan niin pieni, että lääkärit päättivät käynnistää synnytyksen. Aamulla käynnistettiin ja illalla alkoi supistukset, yö meni melko hyvin, mutta aamulla meni lapsivedet ja siitä se lähti. Synnytys alkoi normaalisti , mutta vauvan sydän ääniin tuli laskuja ja päädyttiin leikkaukseen. Tehtiin normi sektio, mutta melko kiireellä sinne mentiin. klo 13.14 syntyi meidän esikoinen 1500g ja 40cm. Kaunis ja hauras pieni poika. Viikot oli 34+5, eli viikkoihin nähden tosi pieni kirppu. Ehdin koskea vauvan päätä ja nähdä hänet vähän aikaa, sitten hänet vietiin tarkkailuun. Vasta seuraavana päivänä pääsin katsomaan vauvaa, joka kerta kun jouduin hänet jättämään tarkkailuosastolle, tuntui pahalta.

Olin iloinen muiden vauvoista, mutta huoli omasta vauvasta oli kova. Vauva voi tosi hyvin. Hän vain tarvitsi apua kasvamiseen ja vahvistumiseen. Pääsin kotiin vajaa viikko synnytyksestä (kohtutulehdus, hemoglobiini 75, verensiirto yms) Ja kun minä pääsin kotiin , siirtyi pikkumies kätilöopistolle valvontaosastolle. Mies jatkoi töitään, ja säästi 2 viikon isyyslomaansa (silloin oli 2 viikkoa) kotiinpääsyyn. Minä heräsin aamulla aikaisin, lähdin bussilla kätilöopistolle , hoidin vauvaa, lypsin maitoa ja illalla mies tuli katsomaan poikaa ja vei minut kotiin. Kotiutumis painoksi oli alussa sanottu n. 2500g, mutta kaikki vauvat on yksilöitä ja muut asiat vaikuttavat myös kotiutukseen. Lopulta Poika pääsi kotiin 4 viikon ikäisenä 1970g painoisena täydellisenä minivauvana. Pojalla oli nenämahaletku vielä kotiutuessa, mutta hän poisti sen itse toisena yönä kotona ja pärjäsi siitä lähtien ilman.
Alkuun piti antaa keskostippoja ja maitoa piti antaa 3n tunnin välein. En alkuun pystynyt imettämään, koska pojan suu oli pieni ja nännini oli suuri (tai luulin sen johtuvan siitä, en tiedä) vaan lypsin maitoa aina jokaisen syötön jälkeen. Onneksi jossain vaiheessa kokeilin rintakumia ja sen avulla poika hyväksyi rinnan. Jossain vaiheessa rintakumikin jäi pois.
Ulos päästiin vasta kun poika oli 2.5kg ja silloinkin vain pikku piipahduksia kun oli kylmä talvi. Oli ihanaa kun päästiin ulos vaunuttelelemaan kunnolla.
 Pojan kehitys oli normaalia, vain kasvaminen tapahtui omaan tahtiin.Kävelemään ja juoksemaan oppi 11kk vanhana, eli tosi ajoissa keskosena syntyyneeksi. Liikunta onkin ollut pojalle helppoa syntymästä lähtien. Puheenkehitys oli hitaampaa, mutta ei sekään mitenkään hälyyttävän hidasta ollut vaan ihan normaalikehityksen rajoissa mentiin. Vilkas ja innokas oppija, iloinen tutkija. Poika oli 4v kun pikkuveli syntyi.
Minulle tuli taas raskausmyrkytys ja nyt jouduin sairaalaan jo aikaisemmassa vaiheessa. Oli todella raskasta jättää vajaa 4v poika kotiin ja olla itse sairaalassa. Isänsä vei pojan päiväkotiin ja töiden jälkeen haki hänet.Poika oli kotona ja hoidossa vaisu, minulle taas osoitti mieltään ja kiukutteli kun olin hylännyt hänet. Joka kerta oli kamalaa erota pojasta. Pikkuveli kasvoi paremmin vatsassa, mutta raskausmyrkytys oli niin paha, että oli oltava sairaalassa valvonnassa.  Keuhkoja vahvistettiin taas ja otettiin lapsivesipunktioita, että huomattaisiin onko keuhkot kehittyneet. Lapsivesi oli vihertävää ja alettiin suunnittelemaan käynnistystä . Ystävänpäivän iltana 2003 olo alkoi huononemaan ja jouduin tarkkailuun synnytysosastolle. aamuyöstä olo alkoi olemaan niin heikko, että päädyin soittamaan hälytys nappia ja hoitaja tarkasti tilanteen. verenpaineet oli tuolloin 215/157 ja päädyttiin sektioon . Mies ei ehtinyt paikalle kun tuli niin kiire.Pieni suloisuus syntyi 06.03 aamulla ja painoi 1930g ja oli 42cm pitkä. Raskausviikot oli tuolloin 32. ehdin nopeasti nähdä pojan, mutta sitten hänet vietiin lastenklinikalle tehohoitoon. Sain Polaroid kuvan josta näin pienen poikani kunnolla. Olin itse aika heikossa kunnossa ja lepäsin vuorokauden ennenkuin jaksoin lähteä katsomaan vauvaa. Voi miten pelottavaa oli nähdä pieni siellä keskoskaapissa letkujen keskellä hengityskoneessa.

Isoveli pääsi rs virusepidemian takia katsomaan vauvaa vasta 2 viikkoisena.Minä pääsin kotiin taas viikon päästä ja aamuisin vein isomman pojan päiväkotiin ja itse menin hoitamaan vauvaa sairaalaan. Iltapäivällä menin hakemaan pojan päiväkodista, tein ruuan ja illalla mentiin miehen kanssa hoitamaan vauvaa tai jompikumpi meni, kun isompi ei heti päässyt sairaalaan.Pojalla oli kaksi reikää sydämessä, toinen suljettiin heti pari päiväisenä lääkityksellä ja toinen katsottin sulkeutuneeksi itsestään 2 vuotiaana tehdyssä tarkastuksessa. 2 viikkoisena poika pääsi kätilöopistolle valvontaosastolle, enää ei tarvittu keskoskaappia.  Poika pääsi 4 viikon ikäisenä kotiin . Hänelläkin oli nenämahaletku, mutta myös hän poisti sen muutaman päivän päästä ja pärjäsi hyvin. Otin isoveljen pois päiväkodista, halusin viettää hänenkin kanssaan paljon aikaa. Hän kävi pari kertaa viikossa kerhossa.
Pikkuveli kasvoi tosi vauhdilla ja otti kiinn ikätasonsa jo 3kk ikäisenä. Vatsavaivoja oli paljon. valvottiin tosi paljon . Käveltiin ympäri asuntoa ja kannettiin poikaa vuoronperään. Lopetin imetyksen 7kk iässä ja vatsavaivat helpottivat, annoin riisimaitoa ja kalsiumlisää tarvittavat määrät. Nukuttiin taas paremmin. 10kk iässä poika sai ensimmäisen ison infektioastma kohtauksen. Hän joutui olemaan sairaalassa 10 päivää. Minä olin hänen kanssaan ja kaverien ja sukulaisten avulla saatiin isompi poika hoidettua . Sairaalakeikkoja tuli usein. Useimmiten yöllä alkoi valtaisa yskä ja hengitys meni totaalisen tukkoon.Lastenklinikan infektio osasto tuli tutuksi.2v 10kk oli viimeinen sairaalajakso. Yritettiin aloittaa päiväkoti 2v 6kk ja menin töihin osa aikalisällä 4 tunnin päivillä. Siitä ei tullut mitään kun poika sairasti kokoajan. Jäin kotiin päiväkotityöstä kuukausi ennenkuin poika täytti 3v. En saanut mitään tukia ja oli pakko mennä töihin, mutta aloitin keikkailun dementiaosastolla. Mies teki töitä päivät ja minä illat ja välillä viikonloput. Tämä järjestely oli rankka, mutta toimi hyvin. Sairastelukierre saatiin kuriin ja palasin töihin päiväkotiin ja poika meni perhepäivähoitoon.
Kummallakin pojalla on ollut infektioastma ja korvat on putkitettu. Nykyään monilla lapsilla on näitä vaivoja, eikä pystytä sanomaan johtuiko nämä keskosuudesta. Kummallakin pojalla on hahmotusvaikeuksia ja lukivaikeutta.Myös keskittymisessä on ollut jonkin verran vaikeutta. Näistäkään ei pystytä sanomaan onko keskosuudella osuutta näihin, meillä vanhemmillakin on ollut samantyyppisiä vaikeuksia, eli uskon enemmän perimään.
Molemmat pojat on kehittyneet ja kasvaneet normalisti,

on ollut tavalliset uhmat ja vaikeudet. Ihanat iloiset ja vilkkaat pojat. Nuorempana tappelivat niin, että talo tärisi. Nykyään tulevat jo paremmin toimeen. Teini iän haasteet on ihan tavallisia, mutta onneksi kummallakin omanlaiset oikut.
En siis muista edes kovinkaan usein, että pojat on keskosia, ihan normaaleja poikia ovat olleet aina minulle.
Olemme edelleen tosi läheisiä, nytkin kun vanhempi poika on armeijassa,  hän laittaa usein viestejä miten on mennyt. Tuntuu vieläkin vaikealta, kun hän lähtee takaisin armeijaan sunnuntaisin

. Toivon, että hän viihtyy vielä aikansa kotona kun pääsee armeijasta, eikä kiirehdi muuttamista. Niin paljon iloa ja valoa on pojat meille tuoneet, että on vaikea ajatella aikaa, milloin he eivät olisi enää kotona. Vaikka välillä onkin haastavaa, sehän kuuluu elämään.
Kaikki raskaudet on erilaisia. Kaikki lapset on erilaisia, meillä on meidän ongelmat ja muilla omanlaiset. Pojat on ollet keskosia, mutta ihan tavallisia ihania poikia kumpikin. Koskaan ei voi tietää tulevasta, mutta jos vauvasi syntyy aikaisin, ei se välttämättä tarkoita sen kummempaa ja vaikeampaa lapsuutta ja aikuisuuttakaan kuin muillakaan. Jos ongelmia tulee, niitä tulee ja niitä hoidetaan sen mukaan kun niitä tulee, eikä surra asioita etukäteen. Tällä tavalla minä ainakin jaksoin vaikeatkin ajat. Keskosuus vaikutti  ja aikaisin sairaalaan joutuminen vaikutti vauva aikaan paljonkin, mutta myöhemmin en enää ole huomannut sen vaikutuksia, toki voisin kaikki ongelmat kuitata keskosuudella, mutta koska en tiedä en tee niin.
Tästä tulikin pitkä postaus, toiv jaksoit kahlata läpi.
Mä meen nyt nukkumaan, kello on jo paljon. Onko sulla keskosvauva? kuulostiko tutulta? Mä palaan taas! Kivaa viikkoa!

eka viikko uutta arkea, hyvin menee!

kuva lainattu omakiertotie.fi sivulta.

Moi! Täällä taas. Uusi viikko pyörähti käyntiin ja fiilis on hyvä! Viime viikolla oma kiertotiestä sosiaalityöntekijä Susa aloitti kunnolla työt meidän perheessä. Mulla oli koko viime viikon hyvä ja luottavainen fiilis.Tuntui kuin painotaakka olisi poistunut harteilta. Pystyin keskittymään töihin , eikä tarvinnut stressata meneekö poika kouluun vai ei. Se, että pysyykö hän siellä ei tietysti ollut mikään itsestäänselvyys, mutta Susa sanoi, että katso vasta illalla wilma ja jos poissaoloja on tullut, ilmoitan hänelle ja muutetaan tarvittaessa taktiikkaa. Viime viikolla poissaoloja tuli 2. Yksi, kun en saanut poikaa ylös ja hän myöhästyi eikä mennyt ekalle tunnille (mun vuoro oli vain kerran herättää viime viikolla...)ja toinen oli luvaton ruotsin tunnin poissaolo, sen hän myönsi heti Susalle ja lupasi parantaa tapansa. Poissaoloja on siis ollut tänä syksynä jo 110, eli nämä kaksi on jo hyvä muutos aiempaan. Nyt yritetään kitkeä kaikki pois. Toivotaan, että onnistuu. Tunnelma kotonakin on ollut paljon parempi, poika on tyytyväinen kun on onnistunut käymään koulussa hyvin ja me vanhemmat ollaan tyytyväisiä, kun näyttää paremmalta. Toki tää on vasta alkua, mutta Susa sanoi, että otetaan päivä kerrallaan, eikä heitetä heti hanskoja tiskiin jos repsahtaa. Koulussa kuitenkin on mennyt ihan mukavasti ja ollaan toiveikkaita.
Perjantaina oli hojks palaveri ja päästiin kuin päästiinkin paikalle, vaikkakin vähän myöhässä. Meillä alkoi palaveri 7.30, mikä on teinille keskiyö.. Sain pojan ylös suht hyvin, mutta liikkeelle lähtö oli vaikeaa. Lopputulos oli se, että minä lähdin hampaita kiristellen pari minuuttia ennen puolta ja poika jäi etsimään lippalakkia. Olin kolulla viisi minuuttia myöhässä ja poika tuli n 7 minuuttia mun jälkeen lippalakki päässään.. Palaveri sujui hyvin ja sain sanoa omia mielipiteitä myös ja saatiin hyvää palautetta, hyvät mahdollisuudet päästä luokalta oikeaan aikaan ja jopa alkaa parantaa numeroitaan jatkokoulutusta silmällä pitäen. Nyt on siis valoisa ja hyvä mieli pojan koulunkäynnin kanssa. Mennään päivä kerrallaan ja ollaan tyytyväisiä jos yrittää kunnolla. Ja tosi tyytyväisiä jos saa nostettua numeroitaan ja pystyy klaaraamaan koulun ilman poissaoloja.
Tämän viikon tavoitteeksi annoin pojalle kokonaan käydyn viikon. Saa nähdä, miten käy. Tämä päivä meni ainakin hyvin .
Tänään oltiin pojan kanssa leffassa.

Aiemmin käytiin usein yhdessä leffassa, nykyään menee mieluummin kaverien kanssa. Nyt saatiin sovittua kumpaakin kiinnostava leffa, venom.Päivää etsittiin jonkin aikaa ja nyt vihdoin päästiin lähtemään. Oli mukavaa viettää aikaa yhdessä, vaikkakin leffateatterin hämärässä.Leffa oli just niin vauhdikas kuin ajattelinkin ja oikein viihdyttävä. Kiva ilta kertakaikkiaan. Toivottavasti saan pojan taas jossain vaiheessa mukaan  leffaan tai jotain muuta touhuamaan. Käyttekö te teinien kanssa harrastamassa, vai onko kaverit ykkös asia? Muistan kyllä itsekin , ettei vanhemmat ollut ysi luokalla ne parhaat frendit vaikka hyvissä väleissä oltiinkin.
Nyt jatketaan viikkoa ja toivotaan , että hyvin alkanut uusi arki jatkuu yhtä hyvin ja vähän paremminkin. Teini on itse tyytyväinen ja kertoo vähäsanaisesti aamun keskusteluistaan: "ihan ok tyyppi , Juteltiin kaikkea." eipähän mun tarvitse tietääkään mistä puhuvat, usein on helpompi jutella ulkopuolisen kanssa kuin omien vanhempien, vaikka ihan kivasti poika meillekin juttelee.
Kivaa uutta viikkoa, mä painun pehkuihin, huomenna meen aikaisin aamulla lenkille.

mikä auttaa kun stressaa?

Moi! Mitkä asiat sua helpottaa purkamaan stressiä? Jos kotona nuori sanoo kymmenettä kertaa kohta ja alkaa purkamaan astianpesukonetta vasta kun korotat ääntäsi ja olet jo hermoromahduksen partaalla. Kun teini väittää olleensa koulussa, mutta kun katsot wilmaa, ei hän olekaan ollut koko päivänä yhdelläkään tunnilla. Tai muuten vaan kiristää ja puristaa ja tuntuu, että jotain on tehtävä, ettei täysin räjähdä. Ei aina tarvitse olla iso juttu kun tuntuu, että hermo ei kertakaikkiaan kestä ilman pientä puhaltelua.
Käytkö nyrkkeilemässä,juoksemassa tai mikä sulla auttaa? Mulla hermojen lepuutukseen ja rauhoittumiseen auttaa juoksu.

Juoksu auttaa päästämään irti ja kun ollaan käyty taisteluita teinin kanssa ja wilma on näyttänyt punaista, juoksulenkki on helpottanut ja olen jaksanut käsitellä paremmin  asiaa.

Aina pelkkä juoksu autotien läheisyydessä ja huminassa ei auta, vaan on päästävä luontoon. Liikkuminen luonnossa on aivan mahtavaa!

Siellä rauhoittuu, saa ladattua akkuja, rentoutuu ja pystyy unohtamaan edes hetkeksi arjen ristiriidat ja stressit.

Joskus myös ajatukset selvenee ja pystyy tekemään päätöksiä paremmin kun on vaikka kävellyt metsässä tai esim meren rannassa.

Olen kaupungissa aina asunut ihminen , enkä osaisi ajatellakaan muuttavani täysin korpeen ja luonnon rauhaan, Pienet irtiotot, mökkeily, luonnossa samoilu, polkulenkit, kävelyt , marjastus ja sienestys yms auttaa selvästi ja alentaa stressitasoa. Metsässä ja luonnossa sen rauhan ja kauneuden nähdessään ja aistiessaan , tuntuu että askel kevenee ja ajatus kirkastuu ja paino on tippunut tai ainakin keventynyt harteilta.
Mun keinot hermojen kiristysten ja stressin poistoon tai vähentämiseen on juoksu eri maisemissa

ja alustoilla

ja luonnossa liikkuminen eri tavoin. Aina ei tarvitse edes liikkua luonnossa vaan pääseminen luontoon ja pysähtyminen auttaa myös. Ja mulla auttaa myös porukassa liikkuminen , juoksukavereista saa voimaa!
Mitä keinoja sulla on? Mikä helpottaa kun hermostuttaa?
Mä lähden nyt herättämään teiniä kouluun, olen varannut reilun puoli tuntia työmatka kävelylle, sekin helpottaa saamaan hermot kuosiin ja tekee todella hyvää, työpäivä saa hyvän startin.
Kivaa viikkoa!

Ihanat valkosipuliperunat

Moi! Täällä sitä ollaan . Viimeistä lomapäivää viedään , to ja pe menen töihin. Sunnuntaina juoksin Tampereella ensimmäisen ultrajuoksuni , 50.7 km wihan kilometreillä.  Fiilis on edelleen pökerryttävä ja ylpeä! Mä tein sen , jaksoin hinkuttaa 3.3km matkaa kierros toisensa perään. Mukana matkassa oli ihana juoksukaverini Tiina , yksin en varmaan olisi jaksanut taivaltaa !

Eilen mieskin oli lomalla kun vietiin auto tuulilasin vaihtoon. Päätettiin tehdä perheen herkkua, valkosipuliperunoita, joita yleensä tehdään viikonloppuisin kun on aikaa ja kun halutaan syödä vähän paremmin. Ennen en välittänyt kovinkaan paljon valkosipuliperunoista, me tehtiin  ne pakasteista. Kun kaveri teki meille näitä mahtavia perunoita, paluuta ei ole ollut. Ajattelin  jakaa reseptin teillekin! Tää ei ole nopea, eikä kevyt, mutta niin hyvä, että kannattaa vähän käyttää aikaa makunautinnon eteen. Meillä on kaksi teinipoikaa ja ruokaa menee paljon. Meillä siis tehdään usein 5kg perunoista nämä , että saataisiin edes vähän seuraavana päivänä . Nyt kun isompi poika on armeijassa, tehtiin  vajaa 3kg ja siitä jäi justiin yksi annos tälle päivälle. Kylkeen paistettiin kanafileitä ja tehtiin vihersalaattia. Oli hyvää!
Tässä siis 3-5 hengen annos, riippuu paljolti miten suursyömäreitä teillä on. Minun syömisellä meitä ois syönyt useampikin, mutta mies ja poika 15v söi syömisen ilosta.

Valkosipuliperunat 3-5henkilölle

N. 3kg isoja perunoita
I pienehkö - keskikokoinen  valkosipuli ( oikeasti, tähän menee paljon )
5dl kuohukermaa
Suolaa
Voita
Öljyä

Kuori ja leikkaa perunat suurin piirtein tasapaksuiksi renkaiksi. Laita peruna viipaleet veteen odottamaan paistoa.suolaa perunat kerroksittain (ohut kerros perunoita, suolaa, ohut kerros perunoita, suolaa yms)
Kuori ja viipaloi valkosipulit pienehköksi viipaleiksi , älä murskaa!
Paista perunoita pienissä erissä voi-öljyseoksessa ja laita myös joka erään osa valkosipuleista. Perunoiden pitää saada pientä väriä, muttei paistua kokonaan.
Laita väriä saaneet perunat ja valkosipulit uunivuokaan ja kaada 5dl kermaa sekaan. Paista 200 c n tunti-1,5 kunnes perunat pehmeitä. Voit myös paistaa kauemmin pienemmällä lämmöllä.
Paistele lihat/ kanat/ kalat tai minkä kanssa näitä tarjoatkaan ja nauti! Ihan parasta, ainakin meidän perheen makuun!

Mä lähden nyt elokuviin kummipoikani 9v kanssa . Palaan taas !

26 vuotta yhdessä, onko salaisuutta pitkään liittoon?

Moi! Monet on kysyneet minulta, mikä on salaisuutemme pitkässä parisuhteessa. Ollaan siis oltu yhdessä 26 vuotta . Minä olin tavatessamme 18 ja mieheni 19.
Voin kyllä heti romuttaa ajatukset salaisuudesta, ei sellaista ole. Ei ole oikotietä onneen. Ei ole yhtä helppoa ja oikeaa tapaa. On niin paljon tapoja kuin on parejakin. Mutta on asioita minkä takia olen ajatellut meidän pysyvän yhdessä. Tässä jotain listattuna, ne ei siis ole mitään ainoita ja oikeita tai ohjeita millä tavalla pitää elää, meille nyt on sopinut nämä tavat.
Kun tavatiin , mieheni oli armeijassa vielä muutaman kuukauden. Aloitettiin siis pakosta rauhassa ja ehdittiin tutustua viikonloppulomien aikana (niitä ei muuten ollut joka viikonloppu silloin) mä en ollut seurustellut koskaan aiemmin. Jotain lyhyitä juttuja joo, mutta ei koskaan seurustelua. Miehellä oli muutamia parin kuukauden juttua alla. Kun mies pääsi armeijasta , vietettiin aikaa melko tiiviisti yhdessä, mutta pidettiin kavereihin yhteys kokoajan. Eli mun mielestä yksi tärkeä asia on ollut :
KAVERIT : Mulla on ollut aina paljon kavereita ja vieläkin pidetään yhteyttä muutamien lapsuuden ystävien kanssa. He ovat olleet mukana elämässäni kokoajan, välillä vähemmän ja välillä enemmän.

aivan mahtava kuva! näistäkin kavereista on yksi vielä tiiviisti mukana kuvioissa!(tunnistatko minut)

Alkuun kavereita oli mukana enemmän , mutta lopulta jäljelle on jäänyt muutama tärkeä ihminen jotka ovat vieläkin elämässämme mukana.  Ovat olleet häissämme ja lastemme kummeina. Miehelläni on ollut vähemmän kavereita suomessa kun hän on muuttanut ruotsista 16 vuotiaana . Hänenkin pari tärkeintä on ollut mukana kokoajan . Välillä omiakin menoja omien kaverien kanssa, mutta myös juhlia ja illan viettoja yhteisten ja kummankin kaverien kanssa. Toki tässä vuosien varrella on tullut yhteisiä kavereita ja uusia kavereita töistä ja harrastuksista yms. Ystävät ja kaverit on tärkeitä!!! Mies on tietysti myös paras kaveri ja kumppani, mutta kyllä lapsuuden ystävien tai vaikka juoksukaverien kanssa jutut on erilaisia ja saa purkaa ajatuksiaan erilailla ja vaikka muistella vanhoja .

PERHE : alkuun asuttiin puoliksi mieheni äidillä ja puoliksi minun vanhemmilla.

sisko ja minä saimaan kylpylässä

äiti ja minä hartolassa

Välillä tietty myös omiemme luona kun maltettiin pysyä erossa toisistamme. Perheemme on olleet tosi tärkeitä meille, mun sisko tosi tärkeänä ja miehen veljet myös , kaksi veljistä asuu vieläkin ruotsissa. Ollaan käyty alusta alkaen miehen sukulaisilla iisalmessa ja minun sukulaisilla enonkoskella. Pojillekin on tullut tutuksi meidän tädit, sedät ,serkut ja mummot.

Nyt kummankin isovanhemmat ovat jo  kuolleet ja sukulaisten kanssa yhteydenpito on vähentynyt, ei onneksi katkennut kuitenkaan. Olen pitänyt aina tärkeänä omia juuria ja onkin ollut tärkeää, että pojatkin ovat nähneet mistä vanhemmat ja isovanhemmat ovat kotoisin ja missä viettäneet aikaansa. Mun vanhemmat ja miehen äiti ovat hoitaneet paljon poikia pienempänä ja mahdollistaneet seuraavan tärkeän asian:
YHTEINEN AIKA : ollaan saatu hyvän tukiverkoston takia pidettyä hyvin parisuhdetta yllä yhteisten illan viettojen tai kaveribileiden (nuorempana useammin, nykyään harvemmin) tai hotelli öiden tai mökkeilyn avulla. Vaikka ollaan paljon yhdessä, parisuhde voi jäädä arjen alle.

hääkuva 20 vuotta sitten

ollaan me joskus urheiltukin yhdessä

Meillä nuorempi poika sairasti pienenä paljon. Siis todella paljon 10kk vanhana hän joutui ensimmäisen kerran sairaalaan infektio astma kohtauksen takia ja 2.7kk ikään mennessä (silloin alkoi helpottaa) sairaala reissuja oli tullut jo kymmeniä , kerrallaan oltiin sairaalassa 2-10 yötä.  Minä yleensä yövyin sairaalassa hänen kanssaan ,muuten jaettiin olemiset, olihan meillä 4 vuotta vanhempikin poika. Tällä ajallakin pidettiin tärkeänä päästä välillä tuulettumaan, sairaana en vienyt poikaa hoitoon, joskus hän sairastui yöpyessään, mutta ei koskaan pahemmin. Jaksettiin varmasti yhdessä paremmin kun päästiin yhdessä välillä pois ympyröistä. Isommallekin pojalle yritimme järjestää omaa aikaa jommankumman meidän kanssa.
 OMA AIKA JA HARRASTUKSET .: kävin epäsäännöllisen säännöllisesti jossain harrastuksessa ennen lasten syntymää (ryhmäliikunta, uinti, kuntosali, kävely) ja lasten syntymän jälkeen myös, tosin välillä en harrastanut mitään. Mies kävi välillä paljon salilla , sitten se jäi. Moottoripyöräily oli miehen juttu nuorena, jossain vaiheessa luopui prätkästä, nyt on taas ollut prätkä muutamia vuosia. Se on miehen juttu ja minä välillä uskaltaudun pieniin reissuihin mukaan.  Mun juttu taas on juoksu (ollut jo 4.5v) ja juoksulenkit,juoksuystävät ja tapahtumat kuuluvat tärkeänä osana elämääni.

  mies tulee välillä tapahtumiin , varsinkin maratoneja on ollut katsomassa, se on ollut minulle tärkeää. Myös kavereiden kanssa omia iltamenoja yms on kiva välillä tehdä.
Muuten olen miettinyt , että joskus tuntuu, että ihmiset luovuttaa liian helposti. Toki kaikkia erimielisyyksiä ei saa korjattua ja varmasti silloin on ero ainut vaihtoehto.Riitoja on ja tulee olemaan . Minusta ne kuuluvat suhteeseen. Yleensä pienen pauhaamisen jälkeen ilma on puhdistunut ja asia on taas hyvin. Asiat kuitenkin pitää selvittää eikä jättää muhimaan.
Ollaan tässä kyllä vuosien varrella opittu tuntemaan toisemme. Toisen jotkut piirteet ärsyttää, mutta on oppinut sietämään niitä, toisen ei tarvitse muuttua sinun vuoksesi, jos vaatii muuttamaan itseään se ei varmasti toimi. Tosin toimiminen ja tavat on asioita joita voi muuttaa ja ne muuttuvatkin ajan kanssa.
RAKKAUS, LUOTTAMUS,YSTÄVYYS,ARJEN JA JUHLAN YHDESSÄ KOKEMINEN siinä niitä avaimia onneen :) Eli ei mitään rakettitiedettä . Kuuntele ja kerro itsekin mitä haluat.  Ei kaikki todellakaan ole mennyt aina täydellisesti. Olen mielestäni hoitanut enimmäkseen poikien asioita ja kuskaamisia, mutta toisaalta olen ottanut sen roolin enkä ole vaatinutkaan muuta. Siivous ja rahaasiat aiheuttaa joskus skismaa, mutta ne ehkä on niitä yleisimpiä kaikilla. on vaikea miettiä elämää  ilman toista, eikä edes halua miettiä. Koskaan ei voi tietää miten elämä kantaa, mutta tähetkellä on hyvä näin.
Mites sulla mikä on kantava voima tai tärkeimmät asiat teidän parisuhteessa? Tästäkin varmasti jäi osa pois mutta ehkä saitte ajatuksesta kiinni?
Meillä on yhteisiä kuvia jonkin verran, mutta mies on antanut luvan julkaista vain pari, siksi näin vähän kuvia..Luottamus ja rehellisyys siis;) Kaikista lapsuuden ystävistä ei ole kuvia tällä koneella , enkä jaksanut alkaa kaivella, te tiedätte , että olette tärkeitä!
Mä palaan taas!

asiat etenee ,sosiaalityö mukana kuvioissa

Moi!
Kerroin viimeksi missä mennään 15v koulun käynnin vaikeuksien kanssa. Meillä oli tänään palaveri lastensuojelun ja sosiaalityön kanssa.

En oikestaan tiennyt mitä odottaa, mutta olen kokoajan uskonut, että ulkopuolisesta avusta voisi olla tähän lintsaukseen ja koulunkäyntiin kiinni pääsemiseen apua, kun omat keinot on loppu. Ainakin tämä ensimmäinen tapaaminen valoi uskoa, kerrankin joku ottaa painoa meidän harteilta, joku käyttää aikaaa meidän rakkaan teinin takia, kun ei itse tajua ja perheen voimavarat loppuu. Uskon, että voin keskittyä omiin töihin ja harrastuksiin ja perheen asioihin, mutta mulla on apua siihen ja ihminen johon ottaa yhteyttä jos tulee ongelmia teinin koulun käynnin kanssa.
En siis vieläkään tarkkaan tiedä mitä tuleman pitää. Saatiin siis pojalle oma työntekijä yksityisestä oma kiertotie oystä http://omakiertotie.fi/ jonka palveluita vantaan kaupunki ostaa. Nyt on sopimus tammikuun loppuun ja todella toivon , että tästä on apua.  Oli tosi antoisa keskustelu lastensuojelu työntekijöiden ja sosiaalityön kanssa. Kerrottiin asioista ja juteltiin avoimesti (teini enimmäkseen kuunteli, mutta juttelikin vähän, aamuajat ei oo parhaita teineille) Ja sovittiin, että teini ja hänen oma työntekijänsä tapaavat jo tämän viikon perjantaina. Alkuun on tärkeä tutustua , että saadaan luottamusta ja yhteyttä ja meille selvisi, että tämä on paljon muutakin kuin teinin herätys ja kuljetuspalvelu (en tätä luullutkaan, mutta oli mielenkiintoista kuulla mitä kaikkea palvelu pitää sisällään

) Ensin tutustutaan teiniin ja perheeseen , ja ovat yhteyksissä myös kouluun. Kartoittavat tilanteen ja miettivät miten edetä, mitkä keinot ovat kenellekin toimivia.
Teini on nyt työharjoittelussa isänsä työpaikalla (korjaa mönkijöitä ja moottoripyöriä) kaksi viikkoa ja sen jälkeen on syysloma. Poika tekee 8 tunnin työpäivää kun kulkee isän kyydissä, eli pitää perjantait vapaana. Nyt sovittiin, että me tavataan ensi torstaina ja tehdään sopimukset (ilman lastensuojelua) ja pojan kanssa tapaavat tämän ja ensi viikon perjantaina ja syyslomalla jonain päivänä.Syysloman jälkeen onkin sitten helppo aloittaa uusi arki toivottavasti uudella innolla. Tulevaisuudessa tapaamisia tulee olemaan 3-5 viikossa ja ne ainakin alussa keskittyy koulu aamuihin.
Tapaamisesta tuli hyvä mieli! Poikakin vaikutti tyytyväiseltä ja yhteistyöhaluiselta. Innolla odotan jatkoa ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, ettei tarvitse jännittää pojan koulussa olemista.Jos ei suju, minulla on ihmisiä joihin ottaa yhteys ja mietitään uutta tapaa.
Poika on ihan innoissaan kun pääsi työharjoitteluun isänsä työpaikkaan. Höpöttää taukoamatta moottoreista ja kaikesta mikä menee minulta yli hilseen.. Jes, vihdoin hyvä mieli teinin asioiden luistamisesta.
Mites teillä, oletteko tarvinneet/saaneet apuja? Miten muuten syksy on sujunut?
Mä palaan pian!