teinivaltakunnassa kaikki (suht) hyvin

Moi! On venähtänyt ihan liian kauan aikaa, sori siitä! Jotenkin ei ole ollut aikaa, eikä aiheitakaan. Tai muuten vaan olen ollut saamaton..
Poikien kanssa on sujunut hyvin ja välillä vähän vähemmän hyvin, mutta yleisesti ollaan plussan puolella. Nuoremman herran kanssa koulunkäynti on sujunut huomattavasti aiempaa paremmin, vaikka kyllä poissaolojakin tulee. Mutta tosi paljon vähemmän on ollut poissaoloja ja mun fiilis on ollut tosi paljon helpottuneempi ja iloisempi.
Viime viikolla sosiaalityöntekijä aloitti pojan kanssa kotitalous rästien purkamisen. Tekevät kerran viikossa puuttuvia kotitalous tehtäviä. (on siis melkein koko viime vuoden lintsannut  kotitaloustunnit..) Joudutaan siis itse hankkimaan ainekset , mutta saadaan kotona maistella tuotoksia. Viime viikolla saatiin pullaa ja tällä viikolla on vuorossa siskonmakkarakeitto ja kaurasämpylät. Torstaina saadaan siis tulla valmiiseen pöytään.
Nyt on löytynyt hyvä systeemi, kun menen iltavuoroon, lähetän pojan kouluun ja muina päivinä sosiaalityöntekijä tulee herättämään ja lähettää kouluun. Sosiaalityöntekijä neuvoi minua olemaan stressaamatta pojan koulun käynnistä päivän aikana, vaan katsoa illalla miten päivä on mennyt. En kuitenkaan ihan kykene tähän, vaan jos on ollut takkuinen aamu tai muuten tuntuu siltä, kurkkaan vilmaan jo päivän aikana ja raportoin heti sosiaalityöntekijälle, toki yritän itse soitella pojalle jos ei olekaan lähtenyt kouluun. Pari kertaa sosiaalityöntekijä on käynyt herättämässä ja hätistämässä pojan kouluun minun herätys aamuina, kun olen huomannut, että vakuuttelusta huolimatta ei nouse vaan jatkaa unia ja minun on pakko mennä töihin. Ihan paska mutsi fiilis tulee kun ei saa yhtä 15 v poikaa kouluun ja joutuu pyytämään ulkopuolisen apua. Poika on kuitenkin nyt huomannut, että ollaan tosissaan tän asian kanssa ja ysi luokka käydään kunnialla läpi. Poika on itsekin saanut uutta virtaa ja intoa koulunkäyntiin, kun on ollut siellä säännöllisesti ja päässyt taas kärryille.
Muuten teini viihtyy kotona ja pelaa. Pelaa välillä niin paljon , että ollaan jouduttu puuttumaan siihen. Viikonloppuisinkin istuisi vain koko ajan huoneessaan pleikkarin ääressä. Välillä komennetaan ulos edes hetkeksi ja yritetään keksiä yhteisiä juttuja, varsinkin jos hänellä ei ole kavereita muuta kuin luureissa.
Hyvä siis, ettei pyöri kylillä juopottelemassa ja rötöstelemässä, mutta kyllä pelaamisen lisäksi voisi olla muutakin elämää. Kavereita on paljon, mutta tällä hetkellä kaikki pelaavat omissa kodeissaan samassa joukkueessa. Ei pysty ymmärtämään , kun itse en jaksa , enkä osaa pelata ollenkaan.
Isompi poika kun tulee armeijasta lomille, pelaavat yhdessä, tai katselevat leffoja, jos isoveli vaan viihtyy kotona. Isompi poika on siis armeijassa ja suurimmaksi osaksi viikonloput kotona. Yleensä tykkää juhlia perjantaina ainakin vähän, joskus kaverit tulevat meille ja se on minusta kivempi , koska jotenkin pojan armeijassa olo ja erossa oleminen tuntuu vieläkin haikealta. Ymmärrän toki , että muutenkin muutaminen kotoa lähestyy. En halua asiaa vielä ajatellakaan, haluaisin pitää lapset aina lähellä. Mutta kun järkevästi ajattelen, ei ehkä 40 v peräkammarin poikien kotona oleminen paljon naurata :) Välit on onneksi hyvät ja uskon niiden hyvinä pysyvän sittenkin kun muuttavat pois.
Arki siis soljuu yhden pojan kanssa ja viikonloppuisin poikia on useampiakin kun varsinkin isomman pojan kaverit viihtyy meillä. Näillä mennään ja tällä hetkellä olo on aika levollinen ja hyvä. Stressi on vähentynyt ja olo on iloisempi kuin alku syksystä.
Palaan taas pian, nyt pojan kanssa iltapalan tekoon.

miten lasten keskosuus on vaikuttanut elämäämme?

Moi! Seuraan instagramiss ja blogeissa monia mielenkiintoisia ihmisiä. Moniakaan en heistä tunne oikeasti, mutta kaikilla heistä on joku mielenkiintoinen juttu minkätakia heitä seuraan. Seuraan tosi paljon juoksublogeja, koska harrastan juoksua itsekin. Joitakin fitness blogeja , koska heiltäkin saa tosi kivoja ruoka ja venyttely yms vinkkejä. Seuraan myös joitakin instagram tilejä ja myös blogeja myös joissa on pienten lasten äitejä. Se ei sinänsä liippaa minun elämää tällähetkellä, mutta toki olen itsekin äiti ja on mielenkiintoista seurata ihmisiä jotka ovat nyt siinä tilanteessa.
Olen juuri alkanut seuraamaan  https://www.vauva.fi/blogit/shitty-new-black instagramissa ja sitä kautta myös alkanut lukemaan blogia. Tätä blogia ja instaa seuraamalla on mieleen muistunut taas omien poikien syntyminen ennenaikaisina, keskosina. Aloin miettimään, miten poikien keskosuus on vaikuttanut meidän elämään? Olen aiemmin kertonut jo jotain poikien syntymästä ja lapsuudesta, mutta kerron nyt uudelleen.
Isompi poika syntyi helmikuussa 1999. Olin joutunut sairaalaan kuukautta aiemmin pahan raskausyrkytyksen takia. Sairaalassa olo aika oli henkisesti raskasta, mutta meni ihan ok kun sairaalassa tutustuin samantyyppisissä tilanteissa oleviin. Mies ja perhe ja ystävät kävivät katsomassa ja päivät kuluivat. Pelkäsin vauvan puolesta lähes kokoajan. Jokainen päivä eteenpäin oli plussaa. Kun jouduin sairaalaan vauvan painoarvio oli 960g. Vauva kasvoi hitaasti, koska raskausmyrkytyksen takia napanuorassa oli blokkeja (jos oikein muistan) eikä ravinto kulkenut ihan tarvittavaa määrää.Vauva kuitenkin kasvoi, mikä oli pääasia. Sain kortisoni piikkejä , että vauvan keuhkot vahvistuisi. Viikot olivat jo hyvällä mallilla, vauvan koko oli vaan niin pieni, että lääkärit päättivät käynnistää synnytyksen. Aamulla käynnistettiin ja illalla alkoi supistukset, yö meni melko hyvin, mutta aamulla meni lapsivedet ja siitä se lähti. Synnytys alkoi normaalisti , mutta vauvan sydän ääniin tuli laskuja ja päädyttiin leikkaukseen. Tehtiin normi sektio, mutta melko kiireellä sinne mentiin. klo 13.14 syntyi meidän esikoinen 1500g ja 40cm. Kaunis ja hauras pieni poika. Viikot oli 34+5, eli viikkoihin nähden tosi pieni kirppu. Ehdin koskea vauvan päätä ja nähdä hänet vähän aikaa, sitten hänet vietiin tarkkailuun. Vasta seuraavana päivänä pääsin katsomaan vauvaa, joka kerta kun jouduin hänet jättämään tarkkailuosastolle, tuntui pahalta.

Olin iloinen muiden vauvoista, mutta huoli omasta vauvasta oli kova. Vauva voi tosi hyvin. Hän vain tarvitsi apua kasvamiseen ja vahvistumiseen. Pääsin kotiin vajaa viikko synnytyksestä (kohtutulehdus, hemoglobiini 75, verensiirto yms) Ja kun minä pääsin kotiin , siirtyi pikkumies kätilöopistolle valvontaosastolle. Mies jatkoi töitään, ja säästi 2 viikon isyyslomaansa (silloin oli 2 viikkoa) kotiinpääsyyn. Minä heräsin aamulla aikaisin, lähdin bussilla kätilöopistolle , hoidin vauvaa, lypsin maitoa ja illalla mies tuli katsomaan poikaa ja vei minut kotiin. Kotiutumis painoksi oli alussa sanottu n. 2500g, mutta kaikki vauvat on yksilöitä ja muut asiat vaikuttavat myös kotiutukseen. Lopulta Poika pääsi kotiin 4 viikon ikäisenä 1970g painoisena täydellisenä minivauvana. Pojalla oli nenämahaletku vielä kotiutuessa, mutta hän poisti sen itse toisena yönä kotona ja pärjäsi siitä lähtien ilman.
Alkuun piti antaa keskostippoja ja maitoa piti antaa 3n tunnin välein. En alkuun pystynyt imettämään, koska pojan suu oli pieni ja nännini oli suuri (tai luulin sen johtuvan siitä, en tiedä) vaan lypsin maitoa aina jokaisen syötön jälkeen. Onneksi jossain vaiheessa kokeilin rintakumia ja sen avulla poika hyväksyi rinnan. Jossain vaiheessa rintakumikin jäi pois.
Ulos päästiin vasta kun poika oli 2.5kg ja silloinkin vain pikku piipahduksia kun oli kylmä talvi. Oli ihanaa kun päästiin ulos vaunuttelelemaan kunnolla.
 Pojan kehitys oli normaalia, vain kasvaminen tapahtui omaan tahtiin.Kävelemään ja juoksemaan oppi 11kk vanhana, eli tosi ajoissa keskosena syntyyneeksi. Liikunta onkin ollut pojalle helppoa syntymästä lähtien. Puheenkehitys oli hitaampaa, mutta ei sekään mitenkään hälyyttävän hidasta ollut vaan ihan normaalikehityksen rajoissa mentiin. Vilkas ja innokas oppija, iloinen tutkija. Poika oli 4v kun pikkuveli syntyi.
Minulle tuli taas raskausmyrkytys ja nyt jouduin sairaalaan jo aikaisemmassa vaiheessa. Oli todella raskasta jättää vajaa 4v poika kotiin ja olla itse sairaalassa. Isänsä vei pojan päiväkotiin ja töiden jälkeen haki hänet.Poika oli kotona ja hoidossa vaisu, minulle taas osoitti mieltään ja kiukutteli kun olin hylännyt hänet. Joka kerta oli kamalaa erota pojasta. Pikkuveli kasvoi paremmin vatsassa, mutta raskausmyrkytys oli niin paha, että oli oltava sairaalassa valvonnassa.  Keuhkoja vahvistettiin taas ja otettiin lapsivesipunktioita, että huomattaisiin onko keuhkot kehittyneet. Lapsivesi oli vihertävää ja alettiin suunnittelemaan käynnistystä . Ystävänpäivän iltana 2003 olo alkoi huononemaan ja jouduin tarkkailuun synnytysosastolle. aamuyöstä olo alkoi olemaan niin heikko, että päädyin soittamaan hälytys nappia ja hoitaja tarkasti tilanteen. verenpaineet oli tuolloin 215/157 ja päädyttiin sektioon . Mies ei ehtinyt paikalle kun tuli niin kiire.Pieni suloisuus syntyi 06.03 aamulla ja painoi 1930g ja oli 42cm pitkä. Raskausviikot oli tuolloin 32. ehdin nopeasti nähdä pojan, mutta sitten hänet vietiin lastenklinikalle tehohoitoon. Sain Polaroid kuvan josta näin pienen poikani kunnolla. Olin itse aika heikossa kunnossa ja lepäsin vuorokauden ennenkuin jaksoin lähteä katsomaan vauvaa. Voi miten pelottavaa oli nähdä pieni siellä keskoskaapissa letkujen keskellä hengityskoneessa.

Isoveli pääsi rs virusepidemian takia katsomaan vauvaa vasta 2 viikkoisena.Minä pääsin kotiin taas viikon päästä ja aamuisin vein isomman pojan päiväkotiin ja itse menin hoitamaan vauvaa sairaalaan. Iltapäivällä menin hakemaan pojan päiväkodista, tein ruuan ja illalla mentiin miehen kanssa hoitamaan vauvaa tai jompikumpi meni, kun isompi ei heti päässyt sairaalaan.Pojalla oli kaksi reikää sydämessä, toinen suljettiin heti pari päiväisenä lääkityksellä ja toinen katsottin sulkeutuneeksi itsestään 2 vuotiaana tehdyssä tarkastuksessa. 2 viikkoisena poika pääsi kätilöopistolle valvontaosastolle, enää ei tarvittu keskoskaappia.  Poika pääsi 4 viikon ikäisenä kotiin . Hänelläkin oli nenämahaletku, mutta myös hän poisti sen muutaman päivän päästä ja pärjäsi hyvin. Otin isoveljen pois päiväkodista, halusin viettää hänenkin kanssaan paljon aikaa. Hän kävi pari kertaa viikossa kerhossa.
Pikkuveli kasvoi tosi vauhdilla ja otti kiinn ikätasonsa jo 3kk ikäisenä. Vatsavaivoja oli paljon. valvottiin tosi paljon . Käveltiin ympäri asuntoa ja kannettiin poikaa vuoronperään. Lopetin imetyksen 7kk iässä ja vatsavaivat helpottivat, annoin riisimaitoa ja kalsiumlisää tarvittavat määrät. Nukuttiin taas paremmin. 10kk iässä poika sai ensimmäisen ison infektioastma kohtauksen. Hän joutui olemaan sairaalassa 10 päivää. Minä olin hänen kanssaan ja kaverien ja sukulaisten avulla saatiin isompi poika hoidettua . Sairaalakeikkoja tuli usein. Useimmiten yöllä alkoi valtaisa yskä ja hengitys meni totaalisen tukkoon.Lastenklinikan infektio osasto tuli tutuksi.2v 10kk oli viimeinen sairaalajakso. Yritettiin aloittaa päiväkoti 2v 6kk ja menin töihin osa aikalisällä 4 tunnin päivillä. Siitä ei tullut mitään kun poika sairasti kokoajan. Jäin kotiin päiväkotityöstä kuukausi ennenkuin poika täytti 3v. En saanut mitään tukia ja oli pakko mennä töihin, mutta aloitin keikkailun dementiaosastolla. Mies teki töitä päivät ja minä illat ja välillä viikonloput. Tämä järjestely oli rankka, mutta toimi hyvin. Sairastelukierre saatiin kuriin ja palasin töihin päiväkotiin ja poika meni perhepäivähoitoon.
Kummallakin pojalla on ollut infektioastma ja korvat on putkitettu. Nykyään monilla lapsilla on näitä vaivoja, eikä pystytä sanomaan johtuiko nämä keskosuudesta. Kummallakin pojalla on hahmotusvaikeuksia ja lukivaikeutta.Myös keskittymisessä on ollut jonkin verran vaikeutta. Näistäkään ei pystytä sanomaan onko keskosuudella osuutta näihin, meillä vanhemmillakin on ollut samantyyppisiä vaikeuksia, eli uskon enemmän perimään.
Molemmat pojat on kehittyneet ja kasvaneet normalisti,

on ollut tavalliset uhmat ja vaikeudet. Ihanat iloiset ja vilkkaat pojat. Nuorempana tappelivat niin, että talo tärisi. Nykyään tulevat jo paremmin toimeen. Teini iän haasteet on ihan tavallisia, mutta onneksi kummallakin omanlaiset oikut.
En siis muista edes kovinkaan usein, että pojat on keskosia, ihan normaaleja poikia ovat olleet aina minulle.
Olemme edelleen tosi läheisiä, nytkin kun vanhempi poika on armeijassa,  hän laittaa usein viestejä miten on mennyt. Tuntuu vieläkin vaikealta, kun hän lähtee takaisin armeijaan sunnuntaisin

. Toivon, että hän viihtyy vielä aikansa kotona kun pääsee armeijasta, eikä kiirehdi muuttamista. Niin paljon iloa ja valoa on pojat meille tuoneet, että on vaikea ajatella aikaa, milloin he eivät olisi enää kotona. Vaikka välillä onkin haastavaa, sehän kuuluu elämään.
Kaikki raskaudet on erilaisia. Kaikki lapset on erilaisia, meillä on meidän ongelmat ja muilla omanlaiset. Pojat on ollet keskosia, mutta ihan tavallisia ihania poikia kumpikin. Koskaan ei voi tietää tulevasta, mutta jos vauvasi syntyy aikaisin, ei se välttämättä tarkoita sen kummempaa ja vaikeampaa lapsuutta ja aikuisuuttakaan kuin muillakaan. Jos ongelmia tulee, niitä tulee ja niitä hoidetaan sen mukaan kun niitä tulee, eikä surra asioita etukäteen. Tällä tavalla minä ainakin jaksoin vaikeatkin ajat. Keskosuus vaikutti  ja aikaisin sairaalaan joutuminen vaikutti vauva aikaan paljonkin, mutta myöhemmin en enää ole huomannut sen vaikutuksia, toki voisin kaikki ongelmat kuitata keskosuudella, mutta koska en tiedä en tee niin.
Tästä tulikin pitkä postaus, toiv jaksoit kahlata läpi.
Mä meen nyt nukkumaan, kello on jo paljon. Onko sulla keskosvauva? kuulostiko tutulta? Mä palaan taas! Kivaa viikkoa!