Poikien kanssa on sujunut hyvin ja välillä vähän vähemmän hyvin, mutta yleisesti ollaan plussan puolella. Nuoremman herran kanssa koulunkäynti on sujunut huomattavasti aiempaa paremmin, vaikka kyllä poissaolojakin tulee. Mutta tosi paljon vähemmän on ollut poissaoloja ja mun fiilis on ollut tosi paljon helpottuneempi ja iloisempi.
Viime viikolla sosiaalityöntekijä aloitti pojan kanssa kotitalous rästien purkamisen. Tekevät kerran viikossa puuttuvia kotitalous tehtäviä. (on siis melkein koko viime vuoden lintsannut kotitaloustunnit..) Joudutaan siis itse hankkimaan ainekset , mutta saadaan kotona maistella tuotoksia. Viime viikolla saatiin pullaa ja tällä viikolla on vuorossa siskonmakkarakeitto ja kaurasämpylät. Torstaina saadaan siis tulla valmiiseen pöytään.
Nyt on löytynyt hyvä systeemi, kun menen iltavuoroon, lähetän pojan kouluun ja muina päivinä sosiaalityöntekijä tulee herättämään ja lähettää kouluun. Sosiaalityöntekijä neuvoi minua olemaan stressaamatta pojan koulun käynnistä päivän aikana, vaan katsoa illalla miten päivä on mennyt. En kuitenkaan ihan kykene tähän, vaan jos on ollut takkuinen aamu tai muuten tuntuu siltä, kurkkaan vilmaan jo päivän aikana ja raportoin heti sosiaalityöntekijälle, toki yritän itse soitella pojalle jos ei olekaan lähtenyt kouluun. Pari kertaa sosiaalityöntekijä on käynyt herättämässä ja hätistämässä pojan kouluun minun herätys aamuina, kun olen huomannut, että vakuuttelusta huolimatta ei nouse vaan jatkaa unia ja minun on pakko mennä töihin. Ihan paska mutsi fiilis tulee kun ei saa yhtä 15 v poikaa kouluun ja joutuu pyytämään ulkopuolisen apua. Poika on kuitenkin nyt huomannut, että ollaan tosissaan tän asian kanssa ja ysi luokka käydään kunnialla läpi. Poika on itsekin saanut uutta virtaa ja intoa koulunkäyntiin, kun on ollut siellä säännöllisesti ja päässyt taas kärryille.
Muuten teini viihtyy kotona ja pelaa. Pelaa välillä niin paljon , että ollaan jouduttu puuttumaan siihen. Viikonloppuisinkin istuisi vain koko ajan huoneessaan pleikkarin ääressä. Välillä komennetaan ulos edes hetkeksi ja yritetään keksiä yhteisiä juttuja, varsinkin jos hänellä ei ole kavereita muuta kuin luureissa.
Hyvä siis, ettei pyöri kylillä juopottelemassa ja rötöstelemässä, mutta kyllä pelaamisen lisäksi voisi olla muutakin elämää. Kavereita on paljon, mutta tällä hetkellä kaikki pelaavat omissa kodeissaan samassa joukkueessa. Ei pysty ymmärtämään , kun itse en jaksa , enkä osaa pelata ollenkaan.
Isompi poika kun tulee armeijasta lomille, pelaavat yhdessä, tai katselevat leffoja, jos isoveli vaan viihtyy kotona. Isompi poika on siis armeijassa ja suurimmaksi osaksi viikonloput kotona. Yleensä tykkää juhlia perjantaina ainakin vähän, joskus kaverit tulevat meille ja se on minusta kivempi , koska jotenkin pojan armeijassa olo ja erossa oleminen tuntuu vieläkin haikealta. Ymmärrän toki , että muutenkin muutaminen kotoa lähestyy. En halua asiaa vielä ajatellakaan, haluaisin pitää lapset aina lähellä. Mutta kun järkevästi ajattelen, ei ehkä 40 v peräkammarin poikien kotona oleminen paljon naurata :) Välit on onneksi hyvät ja uskon niiden hyvinä pysyvän sittenkin kun muuttavat pois.
Arki siis soljuu yhden pojan kanssa ja viikonloppuisin poikia on useampiakin kun varsinkin isomman pojan kaverit viihtyy meillä. Näillä mennään ja tällä hetkellä olo on aika levollinen ja hyvä. Stressi on vähentynyt ja olo on iloisempi kuin alku syksystä.
Palaan taas pian, nyt pojan kanssa iltapalan tekoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti