mun blogi löytyy myös blogit.fi sivustolta!

https://www.blogit.fi/minä-ja-mun-teinit/seuraa

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

asiat etenee ,sosiaalityö mukana kuvioissa

Moi!
Kerroin viimeksi missä mennään 15v koulun käynnin vaikeuksien kanssa. Meillä oli tänään palaveri lastensuojelun ja sosiaalityön kanssa.
En oikestaan tiennyt mitä odottaa, mutta olen kokoajan uskonut, että ulkopuolisesta avusta voisi olla tähän lintsaukseen ja koulunkäyntiin kiinni pääsemiseen apua, kun omat keinot on loppu. Ainakin tämä ensimmäinen tapaaminen valoi uskoa, kerrankin joku ottaa painoa meidän harteilta, joku käyttää aikaaa meidän rakkaan teinin takia, kun ei itse tajua ja perheen voimavarat loppuu. Uskon, että voin keskittyä omiin töihin ja harrastuksiin ja perheen asioihin, mutta mulla on apua siihen ja ihminen johon ottaa yhteyttä jos tulee ongelmia teinin koulun käynnin kanssa.
En siis vieläkään tarkkaan tiedä mitä tuleman pitää. Saatiin siis pojalle oma työntekijä yksityisestä oma kiertotie oystä http://omakiertotie.fi/ jonka palveluita vantaan kaupunki ostaa. Nyt on sopimus tammikuun loppuun ja todella toivon , että tästä on apua.  Oli tosi antoisa keskustelu lastensuojelu työntekijöiden ja sosiaalityön kanssa. Kerrottiin asioista ja juteltiin avoimesti (teini enimmäkseen kuunteli, mutta juttelikin vähän, aamuajat ei oo parhaita teineille) Ja sovittiin, että teini ja hänen oma työntekijänsä tapaavat jo tämän viikon perjantaina. Alkuun on tärkeä tutustua , että saadaan luottamusta ja yhteyttä ja meille selvisi, että tämä on paljon muutakin kuin teinin herätys ja kuljetuspalvelu (en tätä luullutkaan, mutta oli mielenkiintoista kuulla mitä kaikkea palvelu pitää sisällään
) Ensin tutustutaan teiniin ja perheeseen , ja ovat yhteyksissä myös kouluun. Kartoittavat tilanteen ja miettivät miten edetä, mitkä keinot ovat kenellekin toimivia.
Teini on nyt työharjoittelussa isänsä työpaikalla (korjaa mönkijöitä ja moottoripyöriä) kaksi viikkoa ja sen jälkeen on syysloma. Poika tekee 8 tunnin työpäivää kun kulkee isän kyydissä, eli pitää perjantait vapaana. Nyt sovittiin, että me tavataan ensi torstaina ja tehdään sopimukset (ilman lastensuojelua) ja pojan kanssa tapaavat tämän ja ensi viikon perjantaina ja syyslomalla jonain päivänä.Syysloman jälkeen onkin sitten helppo aloittaa uusi arki toivottavasti uudella innolla. Tulevaisuudessa tapaamisia tulee olemaan 3-5 viikossa ja ne ainakin alussa keskittyy koulu aamuihin.
Tapaamisesta tuli hyvä mieli! Poikakin vaikutti tyytyväiseltä ja yhteistyöhaluiselta. Innolla odotan jatkoa ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, ettei tarvitse jännittää pojan koulussa olemista.Jos ei suju, minulla on ihmisiä joihin ottaa yhteys ja mietitään uutta tapaa.
Poika on ihan innoissaan kun pääsi työharjoitteluun isänsä työpaikkaan. Höpöttää taukoamatta moottoreista ja kaikesta mikä menee minulta yli hilseen.. Jes, vihdoin hyvä mieli teinin asioiden luistamisesta.
Mites teillä, oletteko tarvinneet/saaneet apuja? Miten muuten syksy on sujunut?
Mä palaan pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

teinivaltakunnassa kaikki (suht) hyvin

Moi! On venähtänyt ihan liian kauan aikaa, sori siitä! Jotenkin ei ole ollut aikaa, eikä aiheitakaan. Tai muuten vaan olen ollut saamaton.. ...