liikutaanko teidän perheessä liikaa vai liian vähän, kuka sen määrittelee?

Moi! Olen seurannut instagramissa ja blogeissa paljon nuoria urheilullisia naisia ja nyt he ovat alkaneet saamaan lapsia. on hauska seurata odotuksia,vauva aikaa taaperoksi kasvamista ja olen todella yllättynyt siitä, miten nopeasti monet tulevat normi mittoihin
Toki kaikki tai ainakin kaikki seuraamani ihmiset ovat olleet valmiiksi jo hyvässä kunnossa ja jatkaneet treenejä mahdollisimman pitkään raskauden edetessä.
Itse harrastin lapsuuden ja esiteiniän aikaan vaikka mitä, voimistelua,yleisurheilua,balettia, diskotanssia, hiihtoa, laskettelua , ratsastusta yms. Mistään en innostunut erityisesti, vaan yleensä mulla oli yksi harrastus kerrallaan.
Perheenä lasketeltiin, hiihdettiin ja pyöräiltiin. Kesäisin käytiin marjassa , syksyllä sienessä ja talvella hiihdettiin pitkiäkin lenkkejä.
Toki harrastin muutakin kuin urheilua, kuoroa,näytelmäkerhoa yms.
Mun selkä leikattiin yhdeksännellä luokalla ja vuodeksi jäi liikkumiset vähiin. Sitten olikin hankala päästä takaisin liikkeeseen kun oli jo tottunut liikkumattomaan elämään. Teini iässä muutenkin muut asiat täytti elämän.Aikuis ikään päästessäni innostuin aina välillä ryhmäliikunnasta uinnista yms. Lopulta kuitenkin into hiipui ja sohva kutsui. Sitten taas joku innostus ja hiipuminen.
Pojat syntyivät 1999 ja 2003 . Kummankin raskaudet oli vaikeat.

vähän huono valokuvasta napattu kuva, odotin nuorempaa poikaa n 28 viikolla.

Raskausmyrkytyksessä verenpaineet nousivat ja turvotus oli aikamoista. Liikunta jäi minimiin, koska olin sairaalassa miltei vuodelevossa monta viikkoa ennen vauvojen syntymää.
Kuopuksen syntymän jälkeen kilot tuntuivat jämähtäneen ja painoin pahimillaan 97kg, pituutta minulla on 164cm. Aloitin urheilut ja laihdutukset ryminällä ja sitten ne loppuivatkin samallalailla kuin seinään. Pojat sairastivat paljon, varsinkin nuorempi oli tosi astmaattinen ja oltiin sairaalassa usein. Oma itse unohtui helposti siinä väsymyksessä ja huolessa.

Ensimmäinen ryhtiliike tuli vähän kolmen kympin jälkeen kun onnistuin laihduttaman 27kg ja juoksin säännöllisesti ja kävin kuntosalilla. En innostunut liikunnasta oikeastaan yhtään vaan tein sitä pakonsanelemana laihtuakseni.
Pojat ovat kanssa harrastaneet aina jotain. Vauvana vauvauinnit. Pienenä kumpikin kävi temppukoulussa ja luisteltiin , pyöräiltiin yms.

Sitten tuli joukkuelajit jalkapallo , sähly ja jääkiekko, vällillä lisäksi uintia, vapaaottelua, yms.

Varsinki isompi poika on ollut aina liikunnallinen.Välillä on ollut pakko rajoittaa intoa, liikaa ei  kannata haalia harrastuksia. Joku vaihe oli haastava, ehkä kun pojat oli 13-15 ja 9-11 ,Meillä oli yksi auto ja kuskaaminen oli aikamoista palapeliä , yhden vein yhteen paikkaan ja toisen välillä toiseen . Oma liikunta jäi sitten taas kun aina kuskausten välissä mielummin seurasin poikien treenejä ja ja kannustin peleissä, oma itse taas unohtui.
Kun olin täyttämässä neljäkymmentä vuotta 4,5v sitten herätin itseni sohvalta ja aloitin juoksujalka vipattaa blogin (eri nimellä silloin) kirjoittamisen.

Silloin löysin liikunnan ilon! Jotenkin se vaan iski. Juoksulenkillä naapurin rouvan kanssa oli mahtavaa tsempata toisiamme ja fiilis lenkin jälkeen oli eufoorinen.
Huomasin liikunnan vaikutukset mielialaan, jos suututti, puin lenkkarit jalkaan ja juoksin räväkän lenkin, jopa helpotti. Nykyään juoksulenkit porukassa on aivan mahtavia ja välillä tulee purettua omia tuntemuksiaan lenkeillä kun on ollut poikien kanssa kaikenlaista.

Pojat ei tällä hetkellä harrasta mitään erityisesti, vanhempi on armeijassa ja liikkuu kyllä siellä.. Ja nuorempi käy kuntosalilla 1-3krt viikossa (isoveli on opettanut liikkeet ja sarjat ja tekniikat)Nuoremman kanssa etsitään uutta kiinnostuksen kohdetta jostain säännöllisestä liikunnasta, sekin voisi auttaa koulunkäynnissä tai ainakin nukahtamisessa, ei siitä ainakaan haittaa ole, pitää olla muutakin kuin pleikkarit ja kännykät jotka nykyään täyttää pojan illat.
Vinkkinä pienten lasten vanhemmille sanon, ettei kannata stressata harrastuksista. Yhdessä touhuaminen, luonnossa liikkuminen pyörälenkit yms on tosi tärkeitä ja hyviä. Joskus työssäni lastenhoitajana olen törmännyt siihen , että haetaan päiväkodista ja juostaan tukka putkella joka päivä johonkin harrastukseen, siinä väsyy lapset ja vanhemmat. Toiset taas kokevat huonoa omaatuntoa jos ei 2vuotiaalla ole vielä harrastuksia, ei tarvitse ollakaan! Jotkut tarvitsevat ja kaipaavat eneemmän ja toiset vähemmän. Stressiä ei kannata harrastuksista ottaa! Meillä pojat on saanut itse valita harrastukset ja välillä olen heille esitellyt jotain lajeja ja välillä joutunut toppuuttelemaan kun olisivat joka päivälle halunneet jotain. Nyt armeijassa ollessaan vanhepi poika on kokenut liikunnallisuutensa pelkästään positiivisena, hän jaksaa liikkua ja uudetkin jutut oppii helposti.
Eli harrastetaan yhdessä ja erikseen, mutta ei stressata , jookos! Miltäs teillä näyttää liikuntakalenteri?
Kuulostaako nää meidän perheen jutut tutulta?
Kivaa loppu viikkoa, mä palaan pian!